HumiCenter Oy on kosteusvaurioiden ja vesivahinkojen asiantuntija
Yhdistämme kartoitukset, kuivaukset ja korjaustyöt yhdeksi hallituksi kokonaisuudeksi. Toimimme pääkaupunkiseudulla ja Länsi-Uudellamaalla yli 25 vuoden kokemuksella.
Tarinamme kosteudenhallinnan parissa alkaa jo lähes 30 vuoden takaa
HumiCenterin tarina rakentuu pitkästä käytännön kokemuksesta ja vahvasta ammattitaidosta kosteudenhallinnan parissa. Työ alalla alkoi jo 1980-luvun lopulla, jolloin syntyi ymmärrys siitä, kuinka merkittäviä vaikutuksia oikein tehdyllä kartoituksella ja kuivauksella on ja kuinka kalliiksi puutteellinen työ voi asiakkaalle tulla.
Vuonna 1999 perustettiin ensimmäinen alan yritys, joka syvensi entisestään ymmärrystä siitä, miten vahinkotilanteet tulisi hoitaa teknisesti, mutta myös inhimillisesti oikein.
HumiCenter Oy perustettiin vuonna 2014. Yritys on kasvanut yhden miehen toiminnasta kuuden asiantuntijan tiimiksi, joka palvelee pääkaupunkiseudulla ja Länsi-Uudellamaalla. Vuosien varrella ala on muuttunut merkittävästi: määräykset ovat tiukentuneet, dokumentointivaatimukset lisääntyneet ja vastuunjako monimutkaistunut. Samalla on kasvanut tarve toimijalle, joka yhdistää teknisen osaamisen, sertifioidun pätevyyden ja asiakkaan aidon ohjaamisen.
Meille tämä ei ole vain työtä, vaan ammatti, jossa kokemus näkyy jokaisessa raportissa, mittauksessa ja päätöksessä.
100 % vilpitön
toiminta
Arviot ja raportit perustuvat aina mitattuun tietoon - ei arvailuun.
Selkeyttä
päätöksentekoon
Kerromme mitä pitää tehdä, missä laajuudessa ja miksi - ilman tulkinnanvaraa.
Asiakkaan
etu edellä
Dokumentoimme selkeästi ja ohjaamme asiakasta myös vakuutus- ja vastuunjakotilanteissa.
Nopea ja hallittu
reagointi
Toimimme viivytyksettä ja seuraamme etenemistä mittauksin, jotta vahinko ei laajene.
Vahinkotilanteessa tekninen osaaminen on vasta lähtökohta
Toimimme nopeasti, raportoimme selkeästi ja ohjaamme asiakasta aktiivisesti koko prosessin ajan. Emme jätä isännöitsijää, osakasta tai kiinteistönomistajaa yksin tulkitsemaan tilannetta, vaan kerromme miten tilanteessa kannattaa edetä ja mitä eri vaihtoehdot käytännössä tarkoittavat.
Olemme asiakkaan puolella myös silloin, kun vahinkotilanne etenee vakuutusyhtiön käsittelyyn. Dokumentointi tehdään huolellisesti ja tekniset havainnot perustellaan selkeästi, jotta päätökset voidaan tehdä faktojen pohjalta.
Pienempänä ja erikoistuneena toimijana pystymme reagoimaan keskimääräistä nopeammin. Se näkyy paikalle saapumisessa, mittausten toteutuksessa ja raportoinnissa. Vahinkotilanteessa nopeus ei ole vain palvelulupaus - se on osa riskienhallintaa.
Tutustu kattavaan palveluvalikoimaamme
Kosteuskartoitus
Kosteusmittaukset ja laaja kosteuskartoitus paljastavat vesivahingon todellisen laajuuden ja rakenteelliset vaikutukset.
Saat dokumentoidun ja selkeän raportin, joka tukee isännöitsijän, taloyhtiön ja vakuutusyhtiön päätöksentekoa sekä ohjaa purku- ja kuivaustoimet hallitusti eteenpäin.
Haitta-aine analyysi
Asbestikartoitus ennen remonttia varmistaa turvalliset ja lainmukaiset purkutyöt.
Tutkimme ennen vuotta 1994 rakennettujen kohteiden purettavat rakenteet, otamme materiaalinäytteet ja toimitamme kirjallisen raportin, joka ehkäisee terveysriskit ja ohjaa remontin oikeaan toteutukseen.
Kuivaustyöt
Vesivahinkojen kuivaus palauttaa rakenteet turvalliseen kuntoon.
Toteutamme nopealla aikataululla tilakuivaukset, pinta- ja rakennekuivaukset pääkaupunkiseudulla ja Länsi-Uudellamaalla. Seuraamme kuivumista mittauksin, jotta korjaustyöt voidaan aloittaa luotettavasti ja ilman turhia purkuja.
Korjaustyöt
Vesivahingon korjaustyöt etenee suunnitelmallisesti kartoituksesta kuivaukseen ja rakenteiden korjaamiseen.
Järjestämme tarvittavat purku- ja korjaustyöt luotettavien yhteistyökumppaneiden kanssa, jotta vahinko voidaan korjata hallitusti alusta loppuun.
Märkätilatöiden valvonta
Märkätilatöiden valvonta varmistaa, että kylpyhuoneremontti toteutetaan määräysten ja sopimusten mukaisesti.
Eurofins-sertifioitu valvontamme seuraa remontin kriittiset työvaiheet alusta loppuun ja tuottaa kirjallisen raportin, joka turvaa asumisen, minimoi riskit ja toimii luotettavana dokumenttina myös myyntitilanteessa.
Vedeneristyksen tarkastus
Varmistamme kylpyhuoneremontin kriittisimmän työvaiheen onnistumisen ennen laatoitusta.
Sertifioitu asiantuntija tarkistaa vedeneristeen toteutuksen, kuivakalvon paksuuden ja riskikohdat, jotta mahdolliset puutteet havaitaan ajoissa ja märkätila täyttää määräykset ennen rakenteiden peittämistä.
Myyntikartoitus
Asunnon kuntotarkastus ennen kauppaa tuo varmuutta asuntokauppaan.
Selvitämme erityisesti märkätilojen ja keittiön kunnon pintamittauksin ja laadimme kirjallisen raportin, joka auttaa ostajaa ja myyjää tekemään päätökset faktojen pohjalta – usein osana ehdollista ostotarjousta.
Alapohjankuivaus
Alapohjan kuivaus suojaa rakennuksen rakenteita kosteudelta ja auttaa pitämään sisäilman terveellisenä.
Suunnittelemme ja toteutamme kohteeseen mitoitetun alapohjan kuivausratkaisun, joka pitää ryömintätilan kosteuden hallinnassa ympäri vuoden.
Etkö ole varma miten edetä?
Vahingon sattuessa ei kannata jäädä yksin miettimään ratkaisua - me autamme sinua.
Ota yhteyttä, niin kerromme mikä on sinun tilanteessasi sopiva tapa edetä.
